Wheelback's BulldogsEnsimmäinen bulldoggimme Ella (KANS & POHJ & FIN & EST & S & N MVA Black Hope Tutti-Frutti) tuli meille keväällä 1999. Ella osoittautui melkoiseksi energiapakkaukseksi, jolla riitti mielenkiintoa kaiken aikaa kaikkeen mahdolliseen. Ella oli utelias ja äärimmäisen seurallinen koira. Olimme ajatelleet että bulldoggi tulisi meille seurakoiraksi, eikä
harrastuksen laajentaminen näyttelyihin tullut mieleenkään
koiraa hankittaessa. Toisin kuitenkin kävi. Ellan touhuaminen herätti
lukuisia kysymyksiä bulldoggista. Kun tiedonjano koirista kasvoi,
niin halusimme nähdä niitä mahdollisimman paljon. Missäpä
muualla niitä näkisi parhaiten kuin näyttelyissä.
Samalla tutustuimme ruttunaamojen omistajiin, saimme paljon uutta tietoa
ja uusia ystäviä. Aina leikkisä Ella tuntui kaipaavan itselleen kaveria. Niinpä taloon tuli alkuvuonna 2001 toinen ruttunaama, Bessie (FIN & EST & S MVA Jewbull's American Pie). Ella otti Bessien hienosti vastaan. Molemmat koirat viihtyivät hyvin keskenään eikä eripuraa tule. Luonteiltaan ne tuntuivat täydentävän toinen toisiaan mainiosti. Bessie on paljon rauhallisempi kuin Ella, sillä on sohvaperunamaisia luonteenpiirteitä vaikka se välillä käyttäytyy hyvinkin riehakkaasti. Bessien myötä kiinnostuimme myös bulldoggien kasvatuksesta. Kennelnimen saimme vuonna 2003. Elokuussa 2004 näki päivänvalon ensimmäinen Wheelback's -bulldoggi, narttupentu Patsy (POHJ & FIN & S & DK MVA Wheelback's African Queen). Olemme erittäin kiitollisia siitä, että saimme käyttää kasvatustyössämme ruotsalaisen Malcom's -kennelin omistamaa hienoa koiraa S & N & FIN UCH NORD UCH Roseneath Masqueraderia, joka on osoittanut tuottavansa erinomaisia jälkeläisiä. Olemme myös kiitollisia Malcom's kennelin kasvattaja Karin Ögreniltä saamastamme tuesta ja hyvistä neuvoista. Koirajoukkoomme liittyi vuoden 2004 lopulla Englannista tuotu uros Roli (KANS & POHJ & N & FIN & S MVA Brampton Tug Tough). Olemme onnellisia siitä, että saimme luoksemme tämän erittäin terverakenteisen ja hyväluonteisen nuoren herran Terry, Angela ja Steven Davisonin arvostetusta Brampton -kennelistä. Erityisen tyytyväisiä olemme siitä, että kuten kuuluisa isoisänsä, maineikas englantilainen jalostusuros Brampton Mr Douglas, myös Roli on erittäin terve ja vastustuskykyinen bulldoggi. Roli on myös perinyt Brampton -bulldoggien vahvat, erinomaiset liikkeet. Uskomme, että iloinen, itsevarma Roli on tulevaisuudessa kasvatustyömme vahva perusta. Kasvatustyössä tärkeitä ovat luotettavat yhteistyökumppanit. Hyvät ystävämme Ulla ja Eero Karri ovat olleet bulldoggien kanssa tekemissä pitkälti toistakymmentä vuotta. Heidän luonaan kasvattimme Patsy ja tyttärensä Dina (Wheelback's Big Spender) ovat hyvässä hoidossa, rakastettuna perheen "kuningattarena". Parempaa kotia bulldoggi ei voisi saada. Seuraamme yhdessä mielenkiinnolla Patsyn ja tyttärensä kehitystä. Patsy tietää erittäin hyvin, mitä tahtoo - paljon ruokaa ja kaikkien jakamattoman huomion! Dina taas rakastaa leikkiä ja jekkuilua, kuten isänsä Roli. Pyrimme jatkuvasti laajentamaan tietämystämme bulldoggeista ja niiden kasvatustyöstä. Pentueita aiomme teettää maltillisesti, sillä meillä ei ole kenneltiloja, vaan koiramme viettävät aivan tavallisen kotikoiran elämää, johon kuuluu myös lupa lupa löhöillä sohvalla, jos siltä tuntuu. Noudatamme kasvatustyössämme Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumusta ja Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen jalostuksen tavoiteohjelmaa. Haluamme omalta osaltamme edistää terveiden englanninbulldoggien kasvatustyötä Suomessa. Olemme suorittaneet kasvattajan jatkokurssin ja jalostusneuvojien perus- ja jatkokurssin. Pyrimme päivittämään tietoamme erilaisilla kasvattajille suunnatuilla kursseilla ja koulutustilaisuuksissa myös jatkossa. Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen jäsenyyden lisäksi olemme jäseniä myös Ruotsin Englanninbulldoggiyhdistyksessä, Norjan Bulldoggiyhdistyksessä ja rodun kotimaan Englannin bulldoggiyhdistyksessä. Seuraamme myös rodun harrastusta muissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa, joissa aktiivisia bulldoggiharrastajia on paljon. Kierrämme näyttelyissä varsin aktiivisesti jonkin verran myös ulkomailla. Näyttelyissä käyminen on meille mieluisa harrastus, mutta emme halua kasvattajina perustaa toimintaamme vain siihen, että kasvattaisimme tulevia näyttelytähtiä. Pidämme tärkeänä sitä, että koiramme ovat terveitä ja hyväkuntoisia ja että ne tulevat hyvin toimeen muiden koirien ja ihmisten kanssa. Pyrimme siihen, että kasvattimme pääsisivät koteihin, joissa niistä pidetään hyvää huolta ja niillä on edellytykset kunnon bulldogginelämään. Haluamme tietää, miten kasvattimme voivat, ja jos niillä on ongelmia, olemme valmiita neuvomaan ja auttamaan. Varsinkaan ensimmäisen koiran omistaja ei voi millään tietää kaikkea koiranpitoon ja hoitoon liittyvää, eikä kaikkea voi oppia hetkessä. Edellytämme myös, että kasvattiemme omistajat pitävät meihin yhteyttä, jotta tiedämme, miten kasvattimme voivat. Englanninbulldoggin rotumääritelmässä on kuvattu hyvin tarkkaan, millainen koiran tulee olla niin luonteeltaan, rakenteeltaan kuin muiltakin ominaisuuksiltaan. Rotumääritelmän mukaan bulldoggilla tulee olla karpin selkä, englanniksi roach back, tai, kuten englantilainen kasvattaja Chris Thomas kirjassaan Bulldogs today toteaa, "wheel back". Tästä tulee kennelnimemme. Toivomme voivamme tulevaisuudessa kasvattaa englanninbulldoggeja, joilla on terve rakenne, hyvä vastustuskyky ja reipas, avoin luonne. Ensimmäinen bulldoggimme Ella on antanut hienolla, ystävällisellä ja itsevarmalla luonteellaan hyvän esimerkin siitä, millaisia toivomme kasvattiemme olevan - iloisia, aktiivisia seurakoiria, jotka saavat mieluusti olla "täysivaltaisia" perheenjäseniä. Uskomme, että bulldoggeista voi oppia jatkuvasti uutta. Jotta kasvatustyössä onnistuisi, täytyy olla valmis hankkimaan tietoa monelta eri taholta ja ymmärtää myös suhtautua kriittisesti sellaiseen tietoon, jota ei ole varmuudella todennettu. On ymmärrettävä, että ihmisen tietämys eläimistä ja luonnon periytymismekanismeista on vielä hyvin rajallista, joten absoluuttisen oikeaa tietoa kaikesta koirankasvatukseen liittyvästä ei välttämättä ole olemassa. On kuitenkin oltava valmis hankkimaan tietoa ja hyödyntämään uusia tiedonkeruumahdollisuuksia, kuten koirien geenikartoitusta. Koiramme ja kasvattimme osallistuvat myös terveystutkimuksiin. Korostamme erityisesti sitä, että jalostukseen käyttämilllämme koirilla on terve runko, ja ne pystyvät kantamaan massansa. Mielestämme tämä on tärkeää molossityyppiselle koiralle. Kun koiran perusrakenne on terve, liikkuu se myös terveesti ja monilta ongelmilta vältytään. Terverakenteisen koiran tulee toki näyttää rotumääritelmän mukaiselta englanninbulldoggilta, "ajokoiramaisia" bulldoggeja emme halua kasvattaa. Toinen asia, johon kiinnitämme erityistä huomiota, on autoimmuunisairaudet. Toivomme, että voisimme välttää iho-ongelmia ja allergioita kasvateillamme. Nämä ongelmat ovat hyvin yleisiä monilla koiraroduilla, eikä yksikään kasvattaja varmaankaan voi välttyä niiltä täysin. Kasvattajan on hyvä katsoa ympärilleen, hankkia tietoa muualta ja myös muiden rotujen parista. Pitää ymmärtää, että ei ole vain yhtä oikeaa tapaa kasvattaa, tai vain yhtä oikeantyyppistä koiraa. Muiden kasvatustyötä voi, ja pitää kunnioittaa, kun samalla keskittyyy omaan kasvatustyöhönsä. Jokainen terve, hyväluonteinen bulldoggi on tärkeä ja omistajalleen se kaikkein hienoin ruttunaama, vaikkei se kaikkia rotumääritelmän ihanneominaisuuksia täyttäisikään. Täydellistä koiraahan ei ole olemassakaan. Omistajan haaste on pitää koira hyvässä kunnossa ja tarjota sille riittävästi virikkeitä koiranarvoiseen elämään. Englanninbulldogginpennun ottaessaan omistaja sitoutuu pitämään siitä huolta keskimäärin kymmenen vuoden ajan. Seuraavat pentusuunnitelmamme ajoittuvat vuoden 2008 loppupuolelle. Meillä on suunniteilla pentue myös keväällä/kesällä 2009. Haluamme tavata henkilökohtaisesti kaikki, jotka ovat kiinnostuneita mahdollisista pennuistamme. Pennuille kotia valitessamme painotamme sitä, että koiralle todella on tarjolla hyvä, huolehtiva ja turvallinen koti koko sen eliniäksi. On myös tärkeää, että saamme tietoa siitä, miten kasvattimme voivat ja miten niiden elämä uudessa kodissa sujuu. Pasi Apajalahti ja Liisa Suoninen
|
|
| © Liisa Suoninen ja Pasi Apajalahti | Viimeksi päivitetty 7.11.2008 |