
Pennut

Pentuesuunnitelmat
Seuraava pentueemme on suunniteilla alkusyksystä 2012. Tietoa pentuesuunnitelmista löytyy täältä.
Emme vastaa epämääräisiin tai ylimalkaisiin pentutiedusteluihin. Jos olet kiinnostunut mahdollisista tulevista pennuistamme, niin ota yhteyttä joko sähköpostitse tai puhelimitse. Kerro mahdollisimman paljon itsestäsi ja siitä miksi haluat ottaa koiran, ja miksi juuri englanninbulldoggin. Varaudu siihen, että saatamme "kuulustella" sinua hyvinkin tarkkaan. Tämä siksi, että sitoutuminen elämään koiran kanssa parhaimmillaan kymmeneksi vuodeksi on pitkä aika. Haluamme, että kasvattimme pääsevät koteihin, joissa ne voivat viettää koko elämänsä. Haluamme, että niitä ruokitaan hyvin, liikutetaan riittävästi ja säännöllisesti ja hoidetaan kaikin puolin mahdollisimman hyvin.
Haluamme tavata etukäteen kaikki mahdollisista pennuistamme kiinnostuneet
henkilöt. Emme voi varmasti luvata kenellekään pentua,
sillä koskaan ei voi etukäteen tietää, tuleeko pentuja, ja jos tulee, niin millaisia ja miten monta.
Pennun hankinta
on harkittava kunnolla
Kaikki hankkivat joskus ensimmäisen koiransa. Olennaista koiraa hankkiessa ei aina ole se, miten paljon rodusta jo tiedät tai arvelet tietäväsi, vaan se, oletko sitoutunut pitämään koirastasi hyvää huolta ja oppimaan jatkuvasti uutta. Englanninbulldoggin ei voi perehtyä vain selaamalla nettiä tai lukemalla kirjoja, koira on myös nähtävä "livenä", jotta todella tietää, millaisia bulldoggit ovat ja mitä kaikkea bulldogginomistajaksi ryhtyminen todellisuudessa tarkoittaa.
Koiranottamista harkitessa on hyvä muistaa, että koiranpitoon liittyy säännöllisiä ja joskus yllättäviäkin menoja. Koiran ruokinta ja koiran hoito maksavat, ja jos koiran kanssa tulee eläinlääkärin kuluja, verottavat myös ne kukkaroa. Myös koiran tarvikkeet, kuten kunnolliset taluttimet maksavat. Siksi kannattaa harkita tarkkaan, onko todella varaa pitää koiraa. Jos et ole sitoutunut siihen, että koiranhoito maksaa, niin älä hanki koiraa!
Jos asuu yksin ja viettää liikkuvaa elämää, kannattaa harkita, onko realistista pitää koiraa. Koira sitoo paljon, eikä sitä voi antaa kenelle vain hoitoon. Emme halua, että kasvattimme joutuvat viettämään paljon aikaa varsinaisen kotinsa ulkopuolella paikoissa, joissa niistä saatetaan huolehtia hyvin eri tavalla kuin bulldoggia tulisi hoitaa. Säännöllinen ruokinta ja liikunta ovat hyvin tärkeitä koiralle etenkin kasvuvaiheessa. On myös ehdottoman tärkeää, että kasvavan koiran ruokinnassa noudatetaan kasvattajan antamia ruokintaohjeita eikä koiralle syötetä erilaisia sille sopimattomia herkkuja.
Koiraa pitää myös hoitaa säännöllisesti. Kuonopoimut on pidettävä puhtaana ja kynnet leikattava säännöllisesti siitäkin huolimatta, että oma ruttunaama ei välttämättä pidä siitä, että sen kynsiin tai kuonoon kosketaan. Kaikki bulldoggit eivät ole leppoisia lullukoita, vaan taistelukoiran primitiivinen perimä voi herätä viimeistään silloin, kun kynsileikkuri otetaan esille.
Yhteydenpito kasvattajaan
on tärkeää
Kasvattajina me näemme vaivaa siinä, että pohdimme tarkkaan, millaisista yhdistelmistä pentuja teetämme - mitä ominaisuuksia tuleville pennuille toivoisimme periytyvän. Käytämme jalostukseen myös ulkomaalaisia uroksia, joilla on jo jälkeläisnäyttöä. Niiden kahden kuukauden aikana, jonka pennut viettävät meillä pentulaatikossa ja myöhemmin koko kotiimme ja kotipihaan tutustuen, keskitymme hyvin tarkkaan siihen, että pennut saavat elämälleen parhaat mahdolliset eväät. Niinpä haluamme ehdottomasti, että kasvattamamme pennut päätyvät koteihin, joissa niille voidaan tarjota mahdollisimman hyvät edellytykset onnelliseen koiranelämään. Parasta olisi, jos koiran ei tarvitsisi elämänsä aikana joutua vaihtamaan kotia.
Toivoisimme, että kasvattiemme omistajat pitäisivät meihin yhteyttä, jotta saisimme tietoa siitä, miten kasvattimme kehittyvät. Sijoitus- ja yhteisomistuskoiria annamme vain koteihin, jotka ovat valmiita noudattamaan antamiamme ohjeita koiran ruokinnasta, liikunnasta ja hoidosta sekä sitoutumaan mahdollisiin näyttelyissä käynteihin ja säännölliseen yhteydenpitoon meihinpäin. Sijoitus- tai yhteisomistuskoiran tulee olla sellaisessa kodissa, josta se ei joudu pitkiksi ajoiksi hoitoon muualle.
Uskomme, että parhaan kodin kasvateillemme voivat antaa ihmiset, jotka haluavat ottaa kunnolla selvää rodusta ja perehtyvät kunnolla siihen. Tietoa on hyvin saatavilla eri lähteistä, mm. rodun virallisen yhdistyksen Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen kotisivuilta ja yhdistyksen julkaisemista oppaista ja esitteistä. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä, vaikkei omistaisikaan vielä englanninbulldoggia. Yhdistys järjestää vuosittain erilaisia tapahtumia, joissa näkee englanninbulldoggeja ja tapaa rotua harrastavia ihmisiä. |